Mikaru ~ Mesjer Musta ~ Fleshey ~ Sayanah ~ Superhukka ~ Cadence
Klikkaa kuva isommaksi, © Rico.
Nimi: Cadence
Sukupuoli: narttu
Ikä: 3v.
Laji: sileäkarvainen collie, soopeliväritys
Lauma: Carmis
Asema: tavallinen laumalainen
Ryhmittymät: ei tiedä ryhmittymistä
Siinä missä Cadencen veljeä, Williamia, voi luonnehtia rämäpäiseksi ja ajattelemattomaksi, sisarusparivaljakon kauniimpi osapuoli on myös rauhallisempi ja se, joka ajattelee. Naaras miettii aina (tai ainakin yleensä) kahdesti ennen kuin sanoo tai tekee mitään. Se ei yleensä menetä malttiaan - paitsi veljensä hölmöilyistä kuullessaan. Kaksikon yhteiselon aikana Cadencesta onkin kasvanut melkoinen päsmärinainen: se on aina kertomassa veljelleen kuinka tuon kuuluisi elää ja tilittää varmasti jokaisesta väärästä liikkeestä. Harvoinpa William kuitenkaan näitä todesta ottaa, jolloin naaraan herkempi puoli pääsee valloilleen ja aina se hoitaa veljensä haavat, niin henkiset kuin fyysisetkin, johtuivat ne mistä hölmöyksistä tahansa.
Omat vakaumuksensa Cadencella kyllä on, eikä se luista niistä edes rakastamansa veljensä takia. Tietyissä itselleen tärkeissä asioissa Cadence on aivan ehdoton, eikä jousta tippaakaan, ei edes pakotettuna. Kaiken kukkuraksi naarasta ei edes ole helppo pakottaa mihinkään - kaduilla eläminen nimittäin on opettanut elämästä. Vaikka naaras ei varsinaisesti taisteluita haekaan ja itseasiassa yleisesti välttää niitä parhaansa mukaan, osaa se silti taistella tyydyttävästi. Usein taistelutilanteissa Cadence kuitenkin on lähinnä veljensä tukena ja tästä syystä naaras tappeleekin paremmin parin kanssa, parhaiten tietysti veljensä.
Ulospäin Cadence vaikuttaa usein vahvalta ja itsenäiseltä nuorelta naaraalta, ja sitä se onkin. Se on joutunut kasvamaan itsenäisenä kaduilla, mikä on osittain kovettanut naaraan tunteita, mutta samalla myös omalla tavallaan herkistänyt. Naaras kaipaisi hyvää ystävää, johon luottaa täysin, mutta kaduilla eläminen on opettanut sen olemaan luottamatta helposti. Toisinaan tunteet kuitenkin pääsevät pintaan, eikä Cadence silloin paljon katsele kenelle kertoo asioistaan, vaan nappaa kiinni ensimmäisestä apua ja kuuntelua tarjoavasta ja saattaa vuodattaa suurenkin osan elämästään herkimpinä hetkinä. Joinakin hetkinä naaraan saattaa myös löytää itkemästä ja suremasta kohtaloaan yksin, omissa oloissaan. Silloin lähestyminen voi olla uhkarohkeaa jos naaras itse ei ole lähestymässä - se saattaa yhtä hyvin hyökätä kimppuun kuin ottaa lohdutuksen kiitollisena vastaan.
Huolimatta kaikesta yleisestä huolesta veljeään kohtaan, osaa Cadence elää omaakin elämäänsä. Se on tottunut siihen, että veli saattaa toisinaan kadota pidemmiksikin ajoiksi, jolloin sen täytyy itse viihdyttää itseään. Kaduilla naaraan yleiseksi huvitukseksi on muodostunut - niin, mikäpä muukaan kuin urokset. Se osaa houkutella uroksen miellyttämään itseään. Usein naaras on vain flirttaillut urokselle saadakseen haluamansa, minkä jälkeen kadonnut paikalta vähin äänin antamatta urokselle lupaamaansa. Näissä tilanteissa Cadence yleensä ajatteleekin lähinnä omaa etuaan ja mieltymyksiään: se ei ikinä alkaisi yhdenyön suhteeseen omien mieltymystensä vastaisen uroksen kanssa, vaikka flirttailla saattaakin.
Kaikenkaikkiaan Cadence on - tai ainakin tuntee olevansa - hyvin tasapainoinen koiranaaras, joka osaa ajatella omaa ja veljensä etuaan. Se ei kaihda keinoja elämänsä edistämiseksi, eikä välillä tunnu lainkaan tuntevan käsitteitä "moraali" tai "eettisyys". (24)
Cadence on peruscollie niin ruumiinrakenteeltaan kuin väritykseltäänkin. Väritykseltään naaras on soopeli - pohjavärinä toimii vaaleanruskea valkoisin ja tummanruskein merkein. Valkoista löytyy kuonosta, rintakehästä, vatsan alta sekä jaloista. Etujalat ovat lähes kokonaan valkoiset, takajalat vain puoleenväliin asti. Naaraan otsassa on salmiakin muotoinen valkoinen kuvio, jonka yläosaa ympäröi tummanruskea väri. Korvien taustat, niska sekä häntä ovat myös tummanruskeita, hännänpää valkoinen. Naaraalla on musta kirsu ja meripihkanväriset silmät.
Rakenteeltaan Cadence on melko kevyt, muttei kuitenkaan heikko. Vaikka onkin elänyt kadulla, se on silti saanut tarpeeksi syödäkseen ja kehittynyt sopusuhtaiseksi kaikilta osiltaan. Alunperin koira on jalostettu jonkinlaiseksi käyttökoiraksi näyttelykoiran sijaan, joten siltä löytyy luonnostaan lihaksia ja voimaa. Mainion ruumiinrakenteensa ansiosta se pystyy juoksemaan kovaa lyhyitä matkoja kuin myös pitkiä hitaammin, vaikkei ihan maratonjuoksija sentään olekkaan. Taistelussa naaraan vahvuus on ketteryys, vaikka se ei pelkää käydä suoraan kiinni, jos tarvitsee. Säkäkorkeutta naaraalta löytyy noin 55 senttiä. Karva on sileäkarvaisen collien tapaan lyhyttä ja sileää.
Arpia Cadence on toki saanut kaduilla ja tappeluissa. Kuonon poikki kulkee yksi suuri arpi ja molemmissa etujaloissa on myös arvet, jotka näkyvät hyvin lyhyen karvan takia. Vasemmassa etusessaan naaras kantaa jinin ja jangin toista puolta, jin-nimistä korua. Se on kiinnitetty metalliseen ketjuun ja väriltään se on musta valkoisella pilkulla. Jin symboloi negatiivisuutta, feminiinisyyttä, pimeyttä ja passiivisuutta. Koru on alunperin Williamin varastama katukojusta, ja William kantaakin korun toista puoliskoa, jangia. (15)
Cadence ja veljensä William syntyivät vanhemmilleen kenneliin, Lontooseen. Kaksikko eli varsin perhekeskeistä elämää jonkin aikaa, kunnes pennut päätettiin luovutusiän jälkeen myydä uuteen perheeseen. Sisarukset olivat onnekkaita päätyessään samaan kotiin ja Willin ja Cadenceen suhde kasvoikin melko vahvaksi sinä aikana. Uusi perhe oli mukava ja huolehti kaksikosta hyvin, mutta perheen isällä oli tapana viikonloppuisin ottaa hieman liikaa alkoholia, jolloin muu perhe lähti sukulaisilleen pakoon hieman agressiivistakin miestä. Koirat jäivät tietysti pitämään seuraa isännälleen, joka lähes joka viikonloppu sammui tupakka kädessään sohvalle.
Eräs viikonloppu sama kaava toistui: isäukko otti alkoholia ja perhe lähti riidan jälkeen sukulaisilleen muutaman korttelin päähän rauhoittumaan. Isäntä oli ottanut hieman tavallista enemmän kirkasta tällä kertaa ja päättänyt ruveta tekemään ruokaa vanhalla kaasuhellalla. Hyvin sekavassa mielentilassa ollut mies kuitenkin horjahti keittiössä, löi päänsä ja kaatoi samalla talouspaperirullan päällä olleeseen kaasuhellaan, jolloin liekki tarttui paperiin ja sitä kautta verhoihin sekä muihin tekstiileihin. Tuli levisi nopeasti ympäri asuntoa ja palohälytykseen sekä savun hajuun hätkähtäneet koirat pääsivät pakenemaan ulos raollaan olleesta kuistin ovesta. Savua virtasi mustanaan ulos omakotitalosta, eikä kaksikko tiennyt mitään muuta vaihtoehtoa kuin paeta palavalta alueelta selvitäkseen itse hengissä.
Sisarukset juoksivat lähiöstä suoraan kaupungille, etsien sieltä itselleen suojaisan paikan yöpymistä varten. Kaksikko kuitenkin jäi kadun pimeille kujille asustelemaan, tonkien ruokansa ravintoloiden ja pikaruokaloiden roskakoreista. William uskaltautui myös muutaman kerran varastamaan pienemmistä torin katukojuistakin makkaraa, sekä itselleen ja siskolleen jin ja jang-korut. Ne muistuttivat kaksikkoa toisistaan, jos he joskus joutuisivat erilleen.
Kaupungin kasvava kulkukoiratilanne alkoi huolettaa viranomaisia. Rankkurit alkoivat päivystää yöt ja päivät kaduilla, napaten useammankin koiran mukaansa. William oli kuullut huhua, että rankkurit lopettaisivat kiinnisaamansa koirat, joten varaa virheisiin ei ollut. Eräänä öisenä ruoanhakureissuna kaksikko kuitenkin huomattiin ja rankkurit lähtivät jahtaamaan koiria jalkaisin. Tietysti colliet pinkoivat pakoon minkä tassuistaan pääsivät ja saapuivat laivarantaan, josta oli juuri hieman suurempi jahti lähtemässä. Sisarukset hyppäsivät laivaan ja piiloutuivat sen kannella olevien pressujen alle. Kun aamu alkoi sarastaa ja ihmiset kävelivät kannella siirtääkseen pressun paikkaa, huomasivat ne kaksi salamatkustajaa sen alla. Vaihtoehtoja ei ollut montaa, joten colliet hyppäsivät laivasta mereen ja lähtivät uimaan päämäärättömästi kohti tuntematonta. Myöhemmin nuo huuhtoutuivat aaltojen saattelemana Andriaanan saarelle, tietämättä toistensa olinpaikoista. (22)
© Rico.
Tapahtunutta
• Blah Blah Blah
Pelit
Pelin nimi! mukana oli tää ja tää 00.00.-00.00.2013
William (Rico) - rakastaa, veli
• Pelaaja: Wolf
• Pelipaikka: Andriaana